Vaalituki

Vaalityöllä näkyvyyttä.

Vaalityössä on kysymys siitä, että äänestäjä löytää omia asioitaan lähellä olevan ehdokkaan. Tarvitaan siis näkyvyyttä ja tunnettavuutta, varsinkin kun ollaan ensimmäistä kertaa liikkeellä. Näkyvyyden saaminen ottaa ennenkaikkea aikaa, mutta myös rahaa.

Kampanjabudjettini on pieni. Pyrin panostamaan somessa näkyvyyteen ensisijaisesti, koska korona rajoittaa ja haluan myös osaltani estää sen leviämistä. Kampanjabudjetti sisältää nettisivut, puolueen logoliivit, mainostusta mm. Facebookissa, pari mainosta paikallisiin lehtiin, vähän vaalikarkkia, jota toivon mukaan pääsee jakamaan samalla, kun kohtaan ihmisiä. Ja lisäksi painotuotteita eli flyireita ja käyntikortteja, jotta tapaamani henkilö tietää kenet tapasi ja mistä minut löytää somesta.

Vaalityöni tavoitteena on päästä Helsingin kaupunginvaltuustoon, jotta voin päästä edustamaan helsinkiläisiä, vaikuttamaan päätöksentekoon ja sanomaan niitäkin asioita helsinkiläisten puolesta, mitkä tuntuu joskus jäävän sanomatta. Sanominen ei toki riitä, vaan aloitteiden avulla nostetaan asioita esille, jotta todellista muutosta saataisiin aikaiseksi. Eli helsinkiläisten asialla ollaan.

Pienikin lahjoitus antaa lisää mahdollisuuksia.

Lahjoita:

Tilinumero: Nordea FI30 1470 3500 0423 64
BIC-tunnus: NDEAFIHH
Viestikenttään: Vaaliavustus

Haluatko mukaan kampanjaani?

Kampanjatyössä avustaminen voi olla esim. flyiereiden jakoa, kävelyllä käynti kanssani, somepäivityksissä auttaminen, kuvankäsittelyä, kuvien ottamista, tekstin lukua, kommentointia, näkymyksen jakamista, makuasioista kiistelyä tai vaikkapa vaan keskustelua päivän polttavista.

Ota yhteyttä – >

pakola@niinapakola.fi tai puh. 041-7272 806



Seuraa somessa vaalityötänäni ja kannanottojani. Äänestitpä tai et, kerro mitä asiaa sinä haluaisit minun ajavan eteenpäin Helsingin kaupunginvaltuustossa!

Kuntavaaleista lisää alla olevan linkin kautta:

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/kuntavaalit-2021/