Meidän jengi

Julkaistu:

Jengiytymisen ydinfysiikkaa

Elettiin pienessä maalaiskunnassa, syrjäkylällä lehmien ja peltojen keskellä. Kesät oli kuumia, heinä tuoksui ja päivät kului metsässä inkkarileikeissä. Talvella hiihdettiin ja hypeltiin syviin, lunta täynnä oleviin ojiin. Yläasteella koulupäivien jälkeen kierrettiin kaupoissa pyytelemässä tarroja ja tultiin vasta neljän linkalla kotiin. Oltiin porukka kaveruksia, samoista kouluista ja eri kyliltä. Meitä yhdisti se, että oltiin saman ikäisiä ja samat asiat kiinnosti. Kun tuli Hanoi Rocks, Dingo ja bändejä nousi sieltä täältä, meistä muodostui muiden silmissä jengi. Koska monet meistä imeytyi niin mukaan musiikkigenreen, että myös ulkoinen olemus muuttui. Jäi inkkarileikit, kesäillan myöhäiset pyöräilylenkit ja pitkät uimareissut ja keikoilla käynti nousi elämäntarkoitukseksi.

Oli leopardihousut, nahkatakkeja, käsirenkaita, pystytukka, irokeeseja, erikoisen värisiä hiuksia, sormuksia, mustaksi lakatut kynnet ja huiveja. Bändejä tunnustettiin niin kangasmerkein vaatteissa kuin laukuissa, joku kirjoitteli bändien nimiä ja laulujen sanoja tussilla pulpetteihin, minä koulukirjat täyteen. Joku oman kylän tyyppi kaiversi pulpettiin. Tosi typerä teko ”koska kaikki tietää, että sä oot ainoa joka tykkää tuosta bändistä ja sä kärähdät heti”. Teinariin sai mielettömät määrät päivän tapahtumia merkattua. Viikonloppu oli tärkein, koska oli bändien keikat!

Meidän jengissä naurettiin ja hengailtiin kylillä, käytiin festareilla ja luettiin tarkkaan Dekadenzen kuvastoa. Vanhemmat oli tuskissaan, kun tilauskupongit tuotiin valmiiksi täytettyinä ja aina ois pitänyt jotain pyyhkiä pois, koska ”liian kallis tilaus”. Meille se oli melkein kuin ois laittanut portin kiinni maailmaan. No niistä selvittiin ja lopulta opeteltiin ompelemaan vaatteet itse, välillä jonkun vanhemmat auttoi. Kun oli vaan pakko saada se hapsutakki ja tarpeeksi tiukat housut.

Ne oli niitä yhdistäviä asioita. Mikä sitten erotti meitä kaikkia nuoria, ja myös osin meidän jengiläisiä toisistaan, oli tupakanpoltto, alkoholin käyttö, kotiolot, varastelu, väkivallan käyttö, yleinen ajatusmalli tulevaisuudesta, suhtautuminen kouluun, tavat reagoida, taito tai usein miten taidottomuus käsitellä tunteita. Me oltiin jengi, mutta oli lopulta aika tarkkaa mihin lähdettiin mukaan ja missä nostettiin kytkintä. Oli niitä muita jengejä, joissa tehtiin ilkivaltaa ja varasteltiin kaupasta. Niistä piti pysyä erossa tai ainakaan niiden kanssa ei koskaan saanut mennä kauppaan samaan aikaan. Meidän jengissä oli tosi empaattisia ihmisiä, yksi vähän kujeili, yksi ei juonut ollenkaan alkoholia, itse en polttanut, yks oli Iron Maiden. Kokoonpano vähän vaihteli, sen mukaan missä oltiin ja kenen jengin kanssa pyörittiin kylillä. Välillä oli jengit ”sekoittuneet”, välillä oltiin pikkuporukoissa.

Se, että en polttanut teki musta heti ulkopuolisen. Koska tupakanpolttaminen oli silloin tosi IN. Se oli se, millä mitattiin, että ollaanko tässä irti aikuisten ”typeristä” jutuista ja matkalla kohti aikuisuutta vai ei. Pidin pintani ja siedin sitä, että olin petturi. En polttanut, koska yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä eli pappani, kuoli keuhkosyöpään, kun olin 9-vuotias. Pappa opetti teroittamaan puukkoja, pappa hoiti eli ”ammasi”, jos vanhemmat oli menossa. Pappa riensi apuun, jos lego alustaan ei saanut menemään sitä viimeistä legoa. Menetys oli valtava ja papan kuihtuminen oli kauheaa ja lopullista. Siihen ei voinut itse vaikuttaa, vaikka miten pappaa rakasti. Päätin, etten ikinä polta.

Elettiin paljon alkoholia käyttävässä ympäristössä. Sitä piti opetella jo pienenä varomaan. Tiedettiin aina, että kenen kodissa on putki menossa ja ettei sinne kannata mennä vähään aikaan. Ja ketä piti vältellä jos tuli pyörällä mutkitellen kylätiellä vastaan. Kaikki tiesi kuka aikuinen oli väkivaltainen humalassa, kuka heittää läppää ja missä humalatilan kohdassa kukakin sammuu tai muuttuu muuten vaarattomaksi. Nuorten elämässä yleisesti alkoholi oli siis varsin tuttu aihe. Vaikka ei olisi omassa kodissa nähnyt sen käyttöä, niin naapurissa ainakin. Esimerkin siivittäminä sitten alkoholiin tutustuttiin hyvin nopeasti ja se tuli osaksi monen elämää. Ja Pohjanmaalla kun juodaan paljon, niin Pohjanmaan kautta. Osa ei tosin juonut ollenkaan, osalla taas meni täysin yli. Osa kyllästyi krapuloihin ja viimeistään kun muutti muualle, huomasi että joka paikassa ei juodakaan yhtä rankasti. Silmät aukesi erilaiseen elämäntyyliin.

Meidän kylällä oli Paavo. Paavolle oli aina tervetullut. Paavo keitti aina kahvit, kuten maalla tapana. Paavo torui, kun joku teki typeryyksiä, mutta ei koskaan hylännyt tai sulkenut oveaan. Paavo oli aina ystävällinen, jutteli ja kuunteli, otti mukaan navettaan ja autoajeluille naapuripitäjään. Varmasti myös ihmetteli meidän kulloinkin meneillään olevia kotkotuksia. Puhuttiin Hanoi Rocksit, kouluasiat, uskonasiat ja muuten vaan juteltiin. Paavo oli aina rinnalla, teki juttuja lasten ja nuoren kanssa. Paavo ei juonut, mikä tarkoitti, että Paavo oli tosi turvallinen.

Sitten oli niitä aikuisia, jotka oli vihaisia. Ei aina ymmärretty mistä, mutta pääteltiin, että koska oltiin erilaisia ja ”jengi”. Se suhtautuminen sitoi meitä tosi tiukkaan yhteen ja erotti henkisesti valtaosasta aikuisia. Niiden aikuisten juttuja ei enää ”kuullut” tai ottanut tosissaan eikä arvostanut. Me ei omasta mielestä oltu jengi, hengailtiin vaan ja tehtiin asioita yhdessä. Jaettiin elämää ja ajatuksia ja keksittiin päiviin sisältöä. Kuljettiin aika paljon vapaasti, niin kuin siihen maailmanaikaan oli usein tapana. Ei kaikkien kodeissa, mutta noin yleisesti. Keikat, festarit ja päihteet opetti aika nopeasti valitsemaan kenen seurassa kulkea ja ketkä pitää jättää tuttavapiiristä. Oppi vetämään kaverin pois huume” tarrojen” läheltä ja näkemään, kuka saattaa olla pysyvästi väärällä tiellä. Jonkun vei huumeet, toisen varastaminen ja uhoaminen ymmärrettiin, koska tiedettiin että sen kotona juodaan ja hakataan. Sitä ei suljettu ulos, mutta varottiin menemässä sen kanssa tilanteisiin, missä olisi itse ulkopuolisen silmissä ollut väärillä teillä.

Jokainen teki jotain typerää. Ainakin tajusi sen jälkikäteen, ellei siinä tilanteessa. Me pelättiin pienenä naapurin yksinasuvaa mummoa, yritettiin pelotella sitä takaisin, piirtelemällä typeryyksiä sen postilaatikon kanteen. Oispa joku viisas aikuinen selittänyt, että mitä niiden piirroksien takana on. Ois opittu historiaa ja samalla tajuttu, että tehtiin tosi väärin. Meille huudettiin. Kukaan ei kysynyt, että miksi me tehtiin se.

Mulla oli kerran ala-asteen terveystarkastuksessa mustaksi lakatut kynnet. Niitä piti selitellä. En kertonut, että kotona on myös mustaa huulipunaa. En tainnut paljoa sitä käyttää, koska oli aika ankean näköistä. Musta väri pelotti yleisesti monia aikuisia ja ne tuntui pitävän sitä merkkinä, että ollaan väärillä tein. Meille se oli vaan väri. Siihen aikanaan sitten kyllästyikin. Paavo ei pelännyt mustia vaatteita, vaikka muistan että niistä puhuttiinkin. Hyvä niin. Me saatiin aina tulla itsenämme kahville.

Kun oli peruskoulut käyty, porukkaa hajosi maailmalle. Osa sai kokonaan uusia juttuja elämään, muuttui ja osa jäi kulkemaan vanhoja polkuja. Väärille poluille jäi, tai sieltä kesti kauiten löytää pois, usein miten sillä kenen kotona oltiin vihaisia, käytettiin väkivaltaa ”tavoille opettamiseen” tai yksinkertaisesti oltiin kovia ja armottomia. Ne jolla oli Paavo, tai niin kuin mulla bonuksena myös omat vanhemmat ja yksi aina ystävällisesti suhtautuva täti, päästiin ohituskaistalle. Eipä silti, ne joille se rokkarikausi jäi ”pahuutena” mieleen, ei koskaan luovuttanut, vaan aina muistaa suhtautua pahasti ja epäillen.

Mua ahdisti paljon nuorena. Pappa kuoli ja samana vuonna asuinympäristö muuttui mun mielestä paljon huonommaksi, elinpiiristä lähti samalla monta mukavaa ja hyvää aikuista. Välillä tuntui, että kukaan ei ole enää ystävällinen mulle. Yksi vihasi ja huusi. Yhdet kiusasi meidän koko perhettä. Kerran jouduin opon puhutteluun, koska ”näytät niin vihaiselta aina”. Joo olin pahalla tuulella. Miten oisin osannut kertoa siitä jollekin aikuiselle, ei ois ollut sanoja. Eikä ois uskottukaan, kerran yritin. Seuraus oli, että mulle tultiin säännöllisesti kotia huutamaan, miten olen vääränlainen. Oishan tuota voinut kysyä, että miten sä voit? Ois ainakin ehkä itse tajunnut sen papan kuoleman ja sen vuoden muiden tapahtumien vaikutukset selvemmin. Tajusin ne tavallaan, mutta ei ollut osaamista käsitellä tunteita. Koska oli oppinut aikuisten mallista, että joko huudetaan tai ryypätään, kun on jotain. Sen opin kans, että kaikesta muusta saa puhua, mutta tunteista ei.

No ahdistus jäi, ja onneksi sen voimin ei kovin typeriä juttuja sitten tullut tehtyä. Sanojakin löytyi vahingossa, kun katsoin vuosi sitten yhtä tv-ohjelmaa. Kiusaaminen.  Ja sen vaikutukset. Ja se, että ne oli aikuisia, jotka kiusasi. Se maalasi mun tietä isosti. Onneksi päätin jo ala-asteella, että en varasta, enkä ikinä koske huumeisiin. Lopulta aika otollisia ois ollut kuviot hairahtua väärille tein. Oisko sieltä päässyt pois.

Nyt on hyvä, kun on nuoria varten paljon aikuisia esim. järjestöjen kautta. Jotka ei vihaa, lajittele huonoksi tai tuomitse, vaan suhtautuu ystävällisesti ja kulkee rinnalla. Ei hylkää, jos nuori on mokannut, vaan toimii juttukaverina. Se on lopulta tosi pikku jutuista kiinni, että mitkä jutut jää kytemään mieleen. Toisella ottaa pari vuotta kyllästyä esim. juomiseen ja silloin on hyvä olla mielessä se ihminen, joka suhtautui ystävällisesti ja keitti kahvit. Jutut yleensä on vaan sitä, että tulee joku ”kausi”, esim. musiikkigenre, sitten yksi kausi juodaan, yksi kausi hiihdetään, yksi kausi luetaan viikossa 15 kirjaa, yksi kausi kuljetaan yhden kaveriporukan kanssa, toisena kautena jonkun toisen, yksi kausi pukeudutaan mustaan, toisena valkoiseen, kolmantena vaaleanpunaiseen, jne. Asioita, ihmisiä ja juttuja tulee ja menee. Vääriin juttuihin ei jää kiinni, jos on edes hajulla muusta ja ympäristön ihmiset ei pääsee lyttäämään. Mustat kynnet ei oo merkki siitä, että on huono ihminen, tai että jos sylkäisin kerran jonkun muhun epäluuloisesti suhtautuvan kenkään lapsena, kun se suhtautuminen ahdisti. Paavo tuli selittämään, että näin ei saa tehdä, että se ei voi ottaa meitä kesällä kylään, kun siellä on vieraita, jos me tehdään tällaisia. Asia ymmärrettiin kerrasta ja Paavon kanssa säilyi välit. Hyvä niin.

Mitä kuuluu meidän jengille? Kaikki on elää normaalia elämää, yksikään ei jäänyt väärille poluille, vaikka valtaosa siellä ainakin jossain mielessä kävi harhailemassa.

Helsinki ja jengit

Helsingissä puhutaan nyt paljon jengiytymisestä. Joukossa monesti tyhmyys tiivistyy, se on totta. Joku tarttuu vääriin toimiin ja tekee typeryyksiä. Tärkeintä on, ne viisaat ja nuorelle aidosti hyvää tarkoittavat ihmiset siellä käden ulottuvilla. Se, että aletaan vihata tai lajitella näitä ihmisiä pahoiksi, on se mitä meidänkin jengille kävi. Kukaan meistä ei oikeasti ollut paha, oltiin vaan ystäviä keskenään. Monesti tuli niitä tilanteita, että aikuiset ei vaan meinanneet uskoa, että ”tämä nyt vaan oli typerä teko ja tajuttiin se jo itsekin”. Toiset taas syytteli aina ekana meidän jengiä jostain, vaikka ei oltu mailla halmeilla. Tavallaan oppi pitämään puolensakin, mutta yksin ois jääty, jos ei turva-aikuisia ois ollut.

Helsingissä turva-aikuisia löytyy ja alla parit linkit aiheen ympäriltä. Enemmänkin tämä nyt aikuisille tiedoksi, koska jengi on enemmänkin aikuisen mielessä jengi, kuin nuoren. Nuoren mielessä se on yleensä puhtaasti kaveri porukka, jossa vietetään aikaa. Porukka tai jengi ei tarkoita, että sellaisessa hengaileva ois paha tai väärillä teillä. Jengissä on niitä, jotka vaan viettää aikaa, ei hyväksy tekoja, mutta ei myöskään välttämättä vaan tiedä muuta paikkaa olla tai tapaa viettää aikaa.

Jokaisen mieleen saa helposti niitä muistijälkiä, mitä voi kaivaa jossain kohtaan ja lähteä astelemaan eri polkuja, jos ”jengin” touhut ei nappaa.

Turvallinen Helsinki -verkosto
https://www.hel.fi/turva/fi/yhteistyo/

Mukana-ohjelma
https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/mukana-fi

Lisää julkaisuja

22.5.2021

Yrittäjyys

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin työpaikkoja voi luoda lisää!

22.5.2021

Kun minusta tuli Kokoomus

Politiikan maailma on kuulkaa vakava paikka!

18.5.2021

Helsinkiläiset

Tilanteet kriisiytyy ja ongelmat syvenee, jos niihin eri tartuta. Helsinkiläiset tarvitsee tehokkaita instrumentit, että elämä pysyy raiteillaan!